Team HyvUran tytöillä kovat suunnitelmat
Kenttäratsastaja Veera Valjakka on asettanut päätavoitteekseen juniorien EM-kilpailut, jotka järjestetään elokuun puolivälissä Puolan Bialy Borissa. Veera hankki jo viime vuonna osallistumisoikeuden vahvistavan tuloksen kisaan. Veeran ykkösratsu Solbackas Kiongozi piti syksyllä lomaa pitkän kilpailukauden päätteeksi. Nyt se on jo aloittanut treenit.- Ennen ulkokauden alkua aion käydä koulu- ja estekilpailuissa. Kenttäkausi alkaa Ypäjän hallikisasta maaliskuussa. Keväällä meidän on tarkoitus kilpailla kaksi kilpailua Ruotsissa, sitten ohjelmassa ovat nuorten SM-kilpailut Ypäjän Finnderbyssä ja joskus kesäkuun lopussa olen lähdössä Saksaan Sanna Siltakorven ja Elmo Jankarin luo. Siellä pitäisi tehdä pari kisaa ennen EM-koitoksia, Veera suunnittelee.
Veeralla on tallissa kaksi uutta lupausta. Molemmat uudet hevoset ovat nuoria ja kokemattomia.
Syksyllä Hyvinkäälle muutti Suomessa kasvatettu Dio (i. Saint Amour, ei. Hopalong Cassidy xx), jonka on kasvattanut Iran talli. Dio täytti neljä vuotta, joten se on vasta aloittelemassa ratsuhevosen uraa. Tammikuun puolivälissä talliin tuli vielä täydennys Saksasta. Viisivuotias "Eetu" on vielä vailla virallista nimeä. Sen isä on Don Gregory ja emänisä Royal Diamond.
- Eetu ei ole vielä kilpaillut, mutta se on peruskoulutettu, Veera kertoo.
- Sillä on hienot liikkeet ja todella iso laukka, mikä tietää minulle haasteita esteradalle, Veera kertoo.
Veera valmentautuu kouluratsastuksessa Kiki Nybergin johdolla. Kotona esteharjoitukset Veeralle pitää Marjo Pajulahti-Kiiskinen. Sanna Siltakorpi käy Suomessa noin kolmen viikon välein valmentamassa ja lisäksi ohjelmassa ovat vielä maajoukkuetreenit.
Milla Vihavaisen viime kilpailukausi ei onnistunut kaikilta osin, sillä Hegoir-poni sairasti suuren osan kaudesta. Syksystä se kuitenkin pääsi takaisin radoille ja teki hyviä tuloksia.
- Nyt poni on todella hyvässä kunnossa, Milla kertoo.
Milla on mukana ponien esteratsastuksen A-valmennusrenkaassa ja kauden päätavoitteeksi on asetettu Pohjoismaiset mestaruuskilpailut. Milla kilpailee tällä kaudella lisäksi hevosella Hf Edelweiss, jolla hän ehti hypätä muutaman luokan jo viime vuonna.
- Tavoitteena on päästä hyppäämään junioricupin osakilpailuja, Milla kertoo.
Lähde: H&R Teamin uutiset


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti