Ella

Ella Paloheimo


Hei! Olen Ella, yksi Team HyvUran kouluratsastajista.


Olen 20-vuotias, lajini on kouluratsastus ja kilpailen nuorissa ratsastajissa.

Valmentaudun ja kilpailen vuonna 2003 syntyneellä hannoverilaisella ruunalla nimeltä Wolle Wolkenstein "Wolle" , joka tuli minulle 2013 kesällä.
   Uudenpana tuttavuutena minulla on joulukuussa 2017 meidän perheeseen saapunut Tanskalainen vuonna 2010 syntynyt tamma Scarlet Majlund "Karkki".


Viimeisen neljän vuoden aikana olen kilpaillut Wollen kanssa kansallisia ja kansainvälisiä junioreiden FEI-luokkia menestyksekkäästi mm. voittaen Dressage Future -cupin finaalin 2015, sekä edustaen EM ja PM joukkueessa 2014 ja 2015. Sekä 2016 ensimmäisenä vuotenani nuorissa ratsastajissa ylitimme odotuksemme ja voitimme ensi kertaa hallimestaruuden, PM-pronssia (pohjoismaiden mestaruus), sekä SM-kultaa. 2017 kesänä voitimme nuorten ratsastajien SM-kultaa toistamiseen ja pääsimme edustamaan suomea EM-kilpailuissa Hollannissa.

Kauden 2018 tavoitteena Wollen kanssa viimeisenä nuorten vuotenani meillä on parantaa tulostasoa entisestään sekä päästä kesän PM- ja EM joukkueisiin.
   Karkin kanssa tavoitteena on vielä oppia tutustumaan toisiimme ja kilpailla muutamia kilpailuja VaB-tasolla.


Voit seurata minun, siskoni Veeran ja meidän hevostemme ajankohtaisempia kuulumisia instagramista, https://www.instagram.com/teampaloheimo/

Kirjoitan myös omaa blogia, http://wollewolkenstein.blogspot.fi/. (Tauolla)





Kesällä 2015 DTT:n kansallisen NoShout Talent -champion kilpailun voitto

Kesällä 2015 kansainvälisissä kilpailuissa Hagenissa



2 kommenttia: