Kira

Kira Kanerva


Olen Kira, Team HyvUra:n seniorikouluratsastaja. Olen ratsastanut pikkutytöstä asti ja kilpaillut kouluratsastuksessa tavoitteellisesti jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Parhaimpiin kilpailusaavutuksiini kuuluvat mm. PM-joukkuepronssit vuosina 2002 ja 2016, SM-pronssi vuonna 2015 sekä hallimestaruuspronssit vuosina 2015 ja 2016. Näistä saavutuksista valtaosa on tullut ratsuni Dorazion kanssa. Muita tällä hetkellä käytössäni olevia hevosia ovat Sandora, Playmate, Browmoor, Dave Dee ja Helios.


Dorazio on 16-vuotias ruotsalainen puoliveriruuna, jonka kanssa yhteistyötä on jatkunut pikkuvarsasta alkaen. Dorazio eli ”Razze” kilpailee kouluratsastuksessa korkeimmalla Grand Prix-tasolla. Razzen kanssa olen päässyt kilpailemaan kansainvälisillekin kentille aina Ranskaa, Saksaa, Englantia, Puolaa, Norjaa ja Viroa myöten. Jatkossa toivoisin voivani Razzen kanssa parantaa suoritus- ja tulosvarmuutta sekä saavuttaa mahdollisimman terveen ja pitkän kisauran. Kauden 2018 päätavoite on SM-kilpailuissa syksyllä.


Sandora eli ”Veera” on 10-vuotias saksalainen puoliveritamma, joka kilpailee ns. Small Tour-tasolla eli VaA-Inter I –luokissa. Veerasta saan toivottavasti Razzelle seuraajan isompiin luokkiin tulevaisuudessa, mutta kaudella 2018 tavoitteet ovat vielä kansallisessa Small Tour-sarjassa.


Playmate eli ”Pipsa” on 14-vuotias Suomessa kasvatettu fwb-tamma, joka kilpailee myös Small Tour-tasolla. Pipsan kanssa on tavoitteena jatkaa vuonna 2017 hyvin alkanutta yhteistä kilpailu-uraa parantamalla tulostasoa sekä viedä hevosen koulutustasoa eteenpäin. Pipsan omistaa Marita Aarnio.


Browmoor eli ”Benkku” on 8-vuotias fwb-ruuna, joka kilpailee VaA-tasolla. Kauteen 2017 mahtui lukuisia hyviä kilpailusuorituksia ja sijoituksia. Kausi päättyi hienosti 7-vuotissarjan toiseen tilaan. Tästä pyrimme jatkamaan samalla kehityksellä eteenpäin hevosen koulutustasoa kehittäen. Benkun omistaa Pirkko Mäkinen-Mattila.


Dave Dee eli ”Taavi” on 10-vuotias hurmaava suomenhevosruuna. Kaudella 2018 Taavin päätavoite on menestyä suomenhevosten mestaruuskilpailuissa. Taavin omistaa Jonna Syrjänen.

Helios eli ”Ossi” on 6-vuotias suomenhevosruuna, jonka päätavoite kaudella 2018 on syksyllä ratsastettava suomenhevosten Kasvattajakilpailu. Ossin omistaa Mari Mustonen.



Rasse


Veera

Benkku

Pipsa


Taavi


Ossi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti